101 hyvää syytä olla sinkku

Joitakin sinkkuus voi ahdistaa, joitakin ahdistaa vain silloin tällöin ja toiset ovat täysin sujut asian kanssa. Lähtökohtaisesti kuulun viimeiseen joukkioon, koska kylmä totuus on, että Se oikealta tuntuva tyyppi tulee vastaan jos tulee tai on tulematta nimittäin sekä sisäisesti että ulkoisesti komeita miehiä ei ainakaan omaan makuun kasva ihan joka kaupungissa. Siinä ei auta asian suremiset eikä ahdistukset, sen olen huomannut ihan kantapään kautta.

Rasittavaa on myös jos ”syytetään” että olet liian kranttu kun kukaan ei kelpaa. Silloin yleensä kysynkin, että seurustelisitko tai menisitkö sinä naimisiin kenen tahansa kanssa (vain koska olet sen ikäinen)? Se keskustelu päättyy kyllä sitten siihen.

Kaikkein raskainta on kuitenkin kuulla kommentteja tyyliin ”Miten sä voit olla sinkku (vieläkin)?” jne. Vastaus on, että aika helposti, sillä nykyään olen mieluummin sinkku kuin huonossa suhteessa. Nuorempana sitä jaksoi taipua (huom! Eri asia kuin kompromissi joita parisuhteissa täytyy aina tehdä) enemmän, yrittää ”pelastaa” toisen vaikkei kukaan muu voi pelastaa toista ihmistä kuin ihminen itse. Naisten yleinen harha on juurikin tämä hoivaamisvietti ja luulo siitä että ”minun kanssani hän on varmasti aivan toisenlainen ihminen”. Paskanmarjat sanon minä.

Paljonko on liikaa?

Se on just sen verran kuin sinusta tuntuu että se on. Jos tuntuu liian raskaalta korjata toisen sotkuja koko ajan (henkisellä tai fyysisellä puolella) tai yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei vain ole etkä jaksa teeskennellä (hyvä niin, se ei kannata, kaivat vain kuoppaa itsellesi), on parempi antaa vain olla. Olen huomannut, että osa ihmisistä pelkää sinkkuutta kuin jotain kryptistä kirousta, jollainen se ei todellakaan ole. En voi liiaksi korostaa sitä, että aina mieluummin sinkkuna kuin huonossa suhteessa, oli lapsia, eläimiä tai mitä tahansa yhteistä matkan varrella hommattu, niin kaikki voittaa kun itse voit hyvin ja joskus se vaatii kipeitä tekoja.

Kirjastosta bongattua

Bongasin kirjastosta kirjan, josta tämän postauksenkin otsikko on napattu ”101 hyvää syytä olla sinkku”. Siinä oli oivasti kiteytetty sekä naisen että miehen näkökulmasta sinkkuuden eri puolia oli sitten vastaeronnut yksinhuoltaja, ihan vaan vastaeronnut, pitkään jo sinkkuna ollut jne. Alla muutamia suosikkipoimintojani, jotka (valitettavasti) osuivat ja upposivat omaan menneeseen elämään:

”Ei ole tarvetta murehtia toisen takia, jos tulee riitoja tai muuta sananharkkaa. Sinkkuna minimoit ihmissuhteisiin menevät arjen energiakulut ja vältät näin draamaa.”

Tämä on niin totta ja kieltämättä välillä kuunnellessa toisten parisuhdekiemuroita olen mielessäni huokaissut helpotuksesta sillä en jaksaisi vääntää mistään kenenkään kanssa.

Sun elämä on just sellainen, jollaiseksi sä sen muokkaat <3

”Ei rajoitteita. Tätä saatat tosiaan arvostaa , mikäli Jussi sääteli elämäsi osa-alueita turhankin paljon. Ja vaikka ei säädellytkään, saatoiti itse kotiloitua pois ulkomaailmasta”

-> Touchdown, once again! Seurustelin kerran sellaisen narsisitin kanssa, jolle olisi hyvin riittänyt peili ja tekopimpsa tyydyttämään hänen tarpeensa ja sitten kehtasi vielä rajoittaa minun elämääni. Eipä muuten vetelisi enää sellainen, tunnistan kusipäät jo kaukaa!

”Sinkkuna on paremmin aikaa itseensä tutustumiseen. On hyvin mahdollista, ettei parisuhteessa tule ajateltua itseään niinkään yksilönä, joten oma persoonallisuus voi jäädä hieman varjoon.”

-> Näinhän se joillakin menee että pariskunta sulautuu niin yhteen ettei heitä voi enää edes ajatella yksilönä. Ja ihan joka asiaan ei sen toisen mielipidettä tartte muuten kysellä, eiköhän Pirkkoliisa tiedä ihan itse, haluaako tänään lähteä ryypylle vai kotiloitua himaan.

”Sinun ei myöskään tarvitse olla vastaanottamassa Jussin aiheetonta vihan purkamista silloin, kun hänellä on huono päivä.”

-> Juurikin näin, kiukutelkoon Jussit ja Pirkkoliisat ihan keskenään, sinun ei sellaista tartte katsella, et ole heidän kumppaninsa.

Haluan ajatella, että jokainen meistä elää elämäänsä niin hyvin kuin on mahdollista, mutta se toisen ”hyvin” ei vaan välttämättä mätsää oman käsityksesi kanssa. Mutta ei se mitään, kaikkea ja kaikkia ei onneksi tarvitse ymmärtää eikä hyväksyäkään. Jokaisella meillä on kuitenkin ne omat syntimme, jotka tekevät meistä inhimillisiä ihmisiä. Eletään elämämme niiden ihmisten ympärillä, jotka hyväksyvät meidät sellaisena kuin olemme, syntien kera <3

Rakkautta tähän kesään teille lukijat, rakkautta omaa itseä kohtaan & itsensä hyväksymistä sellaisena kuin olet sillä olet ihana juuri sellaisena kuin olet <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *