Deittailun (h)aaveet

Kuka pelkää haamuja? Minä ainakin, etenkin valveilla jos sellaisia tulisi vastaan! Vaan niitäpä näyttää tulevan ihan jonoksi asti, eikä ole edes Halloween!

Ghosting

Kaikille deittaijoille on varmaan joskus käynyt niin, että toinen katoaa kuin tuhka tuuleen, mitään ilmoittamatta. Tällainen ”ghostaus” on valitettavan yleistä ja siihen olen sortunut itsekin, nimittäin silloin jos toisesta ei ole viikkoon kuulunut mitään, tuntuisi oudolta laittaa viestiä että ”no minäpä tästä poistan nyt tämän matchin, kun susta ei ole kuulunut mitään viikkoon” vaan kieltämättä helpompaa on vaan poistaa match ja antaa olla.

Silloin ghostaus ei ole mielestäni mitenkään ok, jos on esim. sovittu tapaamisesta, eikä toisesta kuulu yhtään mitään. Minulle kävi näin kesällä ja meni kyllä maku deittailusta pitkäksi aikaa. Mies jätti ilmoittamatta deittipäivänä että mihin aikaan tarkalleen hänelle passaisi nähdä, sopiiko ehdottamani aika ja paikka jne. Olin laittautunut valmiiksi (onneksi samana päivänä oli muutakin menoa, nimittäin aistin että jäbä saattaa kadota kuin laivat Bermudaan!). Törkeää käytöstä kaikkinensa!

En muutenkaan ole mitenkään erityisemmin innostunut uusien miesten tapailusta, saatikka sen jälkeen kun tulee vähän sellainen fiilis kuin olisi jotain roskaa, jonka voi vaan jättää lehterille soittelemaan. Naisten deittailusta kun ei ole kokemusta niin puhun puhtaasti miesten tapailusta, mutta kuulen erittäin mielelläni teidän lukijoiden kokemuksia aiheesta, että onko ghostaus yleistä naisilla?

Mistä energiaa deittailuun?

Nyt on siirrytty kesäaikaan, valoa tulvii ovista ja ikkunoista, energiaa pitäisi kaiken järjen mukaan olla ihan hitokseen. Vaan jos iskee kunnon kevätväsymys, hyvä että on energiaa tehdä ihan ne normijutut arjen pyörittämiseksi, mutta ei kyllä yhtään enempään niin mistä sitä repii voimia deittailuun? Se onkin hyvä kysymys, nimittäin itse kärsin ”kroonisesta” deittailu-ei-voisi-vähempää-kiinnostaa -oireyhtymästä jonka olen ihan oma-aloitteisesti diagnosoinut. Oli vuodenaika mikä tahansa, niin deittailu ei varsinaisesti kiinnosta, vaan kaikki muu menee edelle. Keväisin meikäläistä saattaa väsyttää normaalia enemmän myös, mutta kyllä silti jaksan ihan hyvin töiden jälkeen olla tuntikaupalla tallilla, mutta en kyllä jaksaisi tuntikaupalla deittailla, ainakaan ekoilla treffeillä kun ei tunne toista ja ne ekat treffit on kuitenkin välttämättömyys niihin toisiin treffeihin jne. You got the point!

Suoraan suhteeseen

Voisin hypätä suoraan suhteeseen siihen alkuhuumavaiheeseen, jossa kuitenkin olisi jo tutustuttu, tultu siihen tulokseen että hei, katsotaan mitä tästä tulee eikä tapailla muita. Tämä on kuitenkin täysin mahdotonta kuten tiedetään, että paras vaan yrittää jaksaa tutustua uusiin ihmisiin jos meinaa olla parisuhteessa joskus. Olen paljon puhunut läheisteni kanssa siitä, miten hyvin sitä viihtyy yksin ja on käynyt tämä legendaarinen ”mitä kauemmin yksin, sitä paremmin viihtyy ja sitä vähemmän kiinnostaisi tehdä suurempia kompromisseja elämässä”. Tiedän oikein hyvin, ettei puolisoa millään ostoslistalla luetelluilla ominaisuuksilla kannata etsiä tai jää todellakin sinne lehdelle soittelemaan mutta tiedän myös sen, että se fiilisi pitää tulla, muuten ei hommasta tule mitään. Kieltämättä välillä oikein ärsyttää jos joku kysyy, että miksi olet sinkku, eikö sinulle kelpaa kukaan jne. Arvostan aina sitä, jos jollakulla tulee joku sinkkumies omasta lähipiiristä mieleen, jonka kanssa voisi miettiä treffeille menemistä mutta sitten ei saa myöskään loukkaantua siitä että jos kiinnostus ei synny, puolin eikä toisin. Itseään kun ei voi pakottaa olemaan kiinnostunut toisesta ja on tiettyjä juttuja joissa en tule joustamaan: jos mies olisi allerginen eläimille, hommasta ei tulisi valitettavasti mitään koska koirat ja hevoset kuuluvat elämääni aina. Sitäkin olen pohtinut että jos miehellä on lemmikki, täytyisi sen ja Rockyn tulla juttuun keskenään, sillä ei toista voi vaatia tietenkään lemmikistään luopumaan sillä enhän itsekään luopuisi Rockysta. Hyvä ystäväni sanoi joskus, että eiköhän ne asiat järjesty parhain päin kun kohtaa sellaisen oikealta tuntuvan ihmisen, vaikka sillä olisi mikä lemmikki ja näinhän se on <3

Antaa kummitusten kummitella

Ghostaus, tuo nykyajan deittailun lieveilmiö tai mikä onkaan, antaa Tinderin käyttäjien ja muidenkin kummitella jos siltä tuntuu, ei pidä päästää ihon alle. Joskushan se voi olla ennemminkin kohteliasta kuin mitään muuta että juttelu vain kuivuu kasaan. Parempi niin kuin töksäyttää yhtäkkiä monen päivän radiohiljaisuuden jälkeen että hei, ei mua oikeen kiinnostakaan. Mielenkiinnolla vastaanotan ajatuksia näistä postauksen alle 🙂

Oikein värikästä pääsiäistä kaikille, nautitaan tästä lisääntyvästä valon määrästä ja otetaan vaikka ylimääräiset päikkärit jos siltä tuntuu & annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan kuten laulussakin lauletaan!

Talvilomalla Lapissa Rockyn kanssa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *