Hidasta sinkkuelämää

Mielenkiinnosta liityin muutamaan sinkkuryhmään naamakirjassa ja yksi niistä on nimeltään ”Hidasta sinkkuelämää”. Ryhmässä pohditaan paljon samoja aiheita, joita itse pyörittelen pääni sisällä: onko oikeasti hyväksynyt sen ajatuksen, että eläisi loppuelämän yksin ja jos on tämän ajatuksen hyväksynyt, miltä se tuntuu ja miten siihen hyväksymisen pisteeseen on päässyt. Helppokulkuinen tie se ei ole, mutta aikaa myöden helpottanut ainakin itsellä. Mitä kauemmin aikaa on ollut yksin, sitä paremmin se sujuu, välillä jopa niin hyvin, ettei parisuhdetta mieti moneen päivään ollenkaan, joskus jopa viikkoon.

Ryhmän perusajatuksena on olla suorittamatta sinkkuutta, näin sen olen käsittänyt. Asioista keskustellaan syvemmin ja enemmän mitä muissa sinkkuryhmissä, joihin kuulun ja tämä on tervetullutta vaihtelua Tinderin pinnallisen maailman jälkeen.

Menneet ovat menneitä?

Niin, mennyttä ei takaisin saa mutta millainen se menneisyys oli? Tuliko siitä opittua jotain vain toistiko historia itseään uudessa parisuhteessa? Kuulen usein, kuinka etenkin naiset ovat pettyneet pahasti siihen ettei exä/nyksä ole käsitellyt menneisyyden haamuja pois alta ennen uuden suhteen aloittamista ja näin oravanpyörä on jälleen valmis toistamaan samoja virheitä mitä aiemmin. Jotta tästä ei tule mitään feminististä manifestia, niin sanottakoon että valitettavasti minulla ei ole kokemusta miesten suusta kuultuna että tuovatko naiset miten paljon mukanaan aiempien suhteiden ongelmia uusiin suhteisiin. Jos joku kaksilahkeinen lukee tätä ja uskaltaa kommentoida asiaa, arvostan kovasti! Ystävättärien (ihanan vanhanaikainen sana muuten, mummilta opittu!) kanssa kun aihetta on käsitelty, olemme päätyneet siihen lopputulokseen että naisilla olisi ainakin näin empiirisen tutkimuksen mukaan vähemmän vanhojen suhteiden painolastia mukanaan aloittaessaan uutta suhdetta sillä nainen on luonnostaan miestä analyyttisempi. Kun suhde päättyy, nainen analysoi sen lähipiirinsä kanssa huolellisesti läpi, kärsii aikansa ja jatkaa eteenpäin.

Toki me naiset myös analysoidaan asioita ihan liikaa: ihan jokaisella pilkun paikalla, sen puuttumisella, isoilla kirjaimilla jne. ei välttämättä ole mitään sen suurempaa merkitystä, vaikka me niin haluttaisiinkin 😉 Ja onhan naisissa myös kukasta kukkaan hyppijöitä, ihan varmasti.

Mitä olen oppinut?

Itse olen oppinut olemaan parisuhteissa enemmän oma itseni, uskaltamaan olla sitä mitä olen, miellyttämättä toista. Kompromissi ja miellyttäminen ovat kaksi eri asiaa, se kannattaa muistaa. Ilman kompromisseja ei tule mitään ystävyys- eikä parisuhteesta, niin se vaan on. Nuorempana ajattelin että ihmeellistä kotkotusta se, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin oppii tuntemaan itsensä, mutta se on täysin totta! Vanhetessa olen myös pehmentynyt: nuorempana olin ehdottomampi, ajattelin asioista mustavalkoisesti ”joko tai”, mitään harmaan eri sävyjä siinä välissä ei ollut. Nykyään on, ainakin ajatuksissa, ei onneksi hiuksissa ainakaan vielä 😉

Parisuhteen pakko

Nuorempana etsin vimmaisesti parisuhdetta, koska ”kaikilla muillakin oli” enkä halunnut olla erilainen. Tämä johti siihen, että pidin kynsin hampain kiinni suhteesta, joka ei toiminut koska halusimme elämältä ja parisuhteelta eri asioita. Tarvitsin kuitenkin kaikki nuo pettymykset ymmärtääkseni, että olen kokonainen, ehjä ja riittävä sellaisena kuin olen & saan viihtyä hyvin yksin, siinä ei ole mitään negatiivista. Päinvastoin, minusta on hälyttävää jos ihminen ei osaa olla yhtään yksin vaan tarvitsee koko ajan jonkun rinnalleen.

Sosiaalinen erakko

Olen aina ollut sosiaalinen ”erakko”. Sitä ei moni minusta tiedä eikä arvaa, sillä olen todella seurallinen ihminen ja uusien ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylipäätään verkostoituminen on minulle luontaista. Siltikään näinä korona-aikoina kun kontaktit ovat muutoinkin olleet vähemmässä mitä yleensä, en ole kertaakaan tuntenut oloani yksinäiseksi. Muutin omaan kotiin viime kesänä pois Helsingin sykkeestä enkä ole takaisin kaivannut. Häly, liikenteen melu, ei kiitos. Kyllä kiitos puhtaammalta tuntuvalle ilmalle, luonnon läheisyydelle ja rauhallisuudelle. Kyllä kiitos hitaalle sinkkuelämälle, ei suorittamiselle.

Elämä kantaa, yksinkin

Naamankirjan sinkkuryhmissä keskustellaan paljon siitä, miten elämästä voi nauttia yksinkin. Ihmiset ovat kyllästyneitä ”sitku” -elämään, mitä jos sitä puolisoa ei mistään vastaan kävelekään, jää pian itselle tärkeitä asioita tekemättä odotellessa. Allekirjoitan tuon täysin, tehkää, menkää, kokekaa ja eläkää täysillä, mitä väliä onko sitä puolisoa siinä vai ei! Ilmankin voi olla todella hauskaa eikä ainakaan ole mitään turhaa draamaa elämässä.

Moni sinkkuryhmäläinen on myös kyllästynyt deittailuun: harvoin johtaa yhtään mihinkään, ei jaksa enää edes panostaa vaan mieluummin käyttää senkin ajan johonkin muuhun. Allekirjoitan tämänkin täysillä, niin paljon pettymyksiä nettideittailumaailmassa on tullut, saatikka livenä miehiä kohdatessa, ettei deittailu oikein jaksa kiinnostaa enää. Onneksi moni muu asia, kuten koirat, hevoset ja tietysti perhe & ystävät, kiinnostavat ja pitävät elämän sopivan vilkkaana, mutta ei kuitenkaan suorituskeskeisenä 🙂

Rauhallista ja omaan hyvinvointiin keskittyvää helmikuuta kaikille >3

Comments

  1. Sepi says:

    Näin kaksilahkeisena voin todeta että naisilla on tapana verrata useinkin nykyistä siippaa edelliseen, ja lisäksi oman kokemuksen mukaan naiset yrittävät muuttaa miestä mieleisekseen, usein oman isänsä kaltaiseksi. Olen törmännyt painostavaan muutokseen naisen puolelta passiivis-aggressiivisesti, joka on todella parisuhdetta syövää. Mutta ihmiset on yksilöitä, kuten myös tässä, eli jokainen toimii tavallaan. En tiedä kannattaako yleistää sanomalla ’Kun suhde päättyy, nainen analysoi sen lähipiirinsä kanssa huolellisesti läpi, kärsii aikansa ja jatkaa eteenpäin’. Varmasti moni mies toimii myös näin. Eihän naista ja miestä loppujenlopuksi erota kuin yksi kromosomipari.

    1. Salita says:

      Kiitos kommentistasi, hyviä pointteja! Olen itsekin syyllistynyt siihen, että nykyistä vertaa edelliseen mutta se on kai aikalailla väistämätöntäkin mutta eri asia on se,
      mitä sen jälkeen tapahtuu. Mennyttä kun ei takaisin saa, ei pitäisi yrittää nykyistä muuttaa entisen kaltaiseksi (ihan jo siksikin että exät on exiä syystä 🙂 Varmasti myös moni mies toimii niin että käy menneet parisuhteet läpi mutta omalle kohdalleni on valitettavasti tullut lähes poikkeuksetta tapauksia jossa näin ei todellakaan ole ollut. Mies on kantanut mukanaan menneisyyden painolastia, tuonut aiemman suhteen ongelmat meidän suhteeseemme, koska niitä ei ole käsitelty. Mutta kuten sanottua, olemme yksilöitä. Mukavaa talven jatkoa sinulle!

Vastaa käyttäjälle Salita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *