I love you to the moon and back!

img_3635

*sisältää mainoslinkkejä

SE tärkeä päivä vuodesta koittaa ihan kohta. Tottakai, onhan nyt kevät ja luonto herännyt eloon talven jälkeen & kelit on lämmenneet ihanasti! Kuinkas muutenkaan, sillä sunnuntaina koittaa nimittäin Äitienpäivä <3

Uskon, että Äitienpäivällä on yhtä merkitystä kuin on ihmisiä, jotka sitä viettävät. Itselleni etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa Äitienpäivä merkitsi suvun kokoontumista yhteen isovanhempien luo. Tänä vuonna se visiitti jää koronan vuoksi väliin, mutta onneksi on vanha kunnon puhelin yhteyksien pitämiseksi. Lapsena tuli myös askarreltua kaikenlaista lahjaksi äidille ja mummeille, mutta sittemmin kaikki käsityöt jäivät kun eivät enää kiinnostaneet. Onneksi nekin ajat ovat muuttuneet ja tiedä vaikka sitä alkaisi hyvissä ajoin taiteilemaan vaikka mandalat -kivitaidetta ensi vuotta silmällä pitäen!

On kuitenkin yksi asia, joka ei muutu, oli kyse sitten mistä tahansa juhlapäivästä: mistä löytää sopiva lahja (joululahjat on pahin rasti) josta on käyttäjälleen aidosti iloa? Niin ja jotain hyötyäkin mielellään, ettei mitään turhaa vaan tulisi ostettua. Mistä sinä saat lahjaidikset ja alatko suunnitella lahjojen ostoa miten hyvissä ajoin tai meneekö viime tippaan? Teidän mahdollista lahjakriisiä helpottaakseni halusin koota omat TOP 5 -vinkkini Äitienpäivälahjaksi:

Äitienpäivälahjojen TOP 5

Ihan ykkösenä ovat TEE-SE-ITSE -lahjat, ne on parhaimpia! Kokeille vaikka tätä Mandalat-kivimaalausta:

Sieppaa

Kerää luonnosta kiviä, osta akryylivärejä ja keksi vanhoille meikkisiveltimille uusiokäyttöä maalaustarvikkeina 🙂 Varaudu käyttämään yhteen pieneen kiveen useampi tunti, yllättävän aikaa vievää puuhaa nimittäin ja varoituksen sana: tähän jää koukkuun!

Lisää lahjavinkkejä alla:

    • *Hajuvesi.fi: Valloittavien tuoksujen lisäksi hemmottelutuotteita niin kasvoille, hiuksille kuin vartalollekin. Hinnat ovat enemmän kuin kohdillaan! Pikatoimituksella niin ehtii Äitienpäiväksi perille 🙂

    • *Interflora: Voit muistaa äitiä ja mummua vaikka he asuisivat miten kaukana >3.

    • *Musti ja Mirri: lemmikkiäideille, tietty!
    • *Freska: tilaa äidillesi lahjaksi kotisiivous tai vaikka ikkunoiden pesu

Äitienpäivän merkitys

Äitienpäivä on mielestäni rinnastettavissa paitsi tietenkin Isänpäivään niin myös vaikkapa ystävänpäivään: kaikissa on tarkoitus tuoda iloa toiselle, muistaa toista ja viettää yhdessä aikaa. Näitä yhdistää myös se, että toisen muistaminen ei saisi jäädä siihen yhteen päivään vuodessa vaan toisen huomioiminen on parasta kun sitä on tipoittain ympäri vuoden 🙂 Kaikista meistähän tuntuu hyvältä kun kuulemme että meistä välitetään, mieluummin usein kuin harvoin.

Äitienpäivän merkitys mielestäni onkin se, että se muistuttaa meitä jotta arvostaisimme äitejämme ja mummejamme, ainkin kerran vuodessa 100 lasissa ja sen jälkeen pitkin vuotta. Äitienpäivä on kunnianosoitus kaikille äideille, myös meille koira/kissa/heppa/pupu- jne. mammoille <3

Toivottavasti Äitienpäivästä tulee perinteiden mukaan aurinkoinen ja sait ideoita lahjaa varten, jos niitä kaipasit.

Leppoisaa viikonjatkoa!



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *