Yksin on hyvä, vaikkei välttämättä paras

Sinkkuna on hyvä olla monestakin syystä: saa päättää kaikesta itse, mitään turhaa draamaa ei ole eikä tule ja sitä kautta stressiäkin on vähemmän. Ajattelin aina, että olen enemmän parisuhdeihminen, mutta enää en olekaan niin varma. Haluaisin toki rakkauden täyteisen parisuhteen, jossa voisin kulkea ruusunpunaiset brillat päässä ja kävellä pää pilvissä, miksei (arki pilkistää toki aina nurkan takana, se on selvä)!

Mutta, aina on se mutta ja se mutta on tämä: suhteiden kestoon ei voi luottaa ja sitten on aloitettava kaikki taas alusta, eikä sellainen sirkus kiehdo yhtään. Lähipäivinä olen tavannut useampaa ystävää, joiden kanssa olemme pohtineet sinkkuuden suuria kysymyksiä ja tämä on yksi niistä, oikeastaan ylitse muiden. Että miten sitä sitten jaksaa aina vaan yrittää tutustua uuteen ihmiseen kun takaraivossa kytee jo pelko toisen menettämisestä kuitenkin, tapahtui se sitten vuoden tai 10 vuoden päästä. Sitä on jo niin kyynistynyt siinä mielessä, ettei vaan jaksa uskoa omalla kohdalla pitkän parisuhteen toteutumiseen. Totta on sekin, että jos jatkuvasti ajattelee, ettei homma onnistu, niin ei se sitten varmasti onnistukaan, oli kyseessä mikä vain asia. Ihmisen oma usko omaan tekemiseen on yllättävän vahva ja se ohjaa omaa toimintaa enemmän mitä luulisi, näin vajaan 40 vuoden elämänkokemuksella sanottuna. Mutta olenko valmis ottamaan epäonnistumisen riskin parisuhteessa, en tiedä.

Yksin on hyvä, mutta ei välttämättä paras olla. Kokemukset ovat parhaita jaettuina, niin se vain on. Perhe ja ystävät ovat tärkeitä tukipilareita ja heidän kanssaan on niin ihana jakaa elämässä tapahtuneita asioita, että käsitteet perhe ja ystävät tuppaavat välillä sekoittumaan 🙂 Kuitenkaan se ei ole sama asia, jos elämänsä jakaa sen Yhden ja Ainoan kanssa, joka elää samaa arkea kuin sinä. Niin etten sitten tiedä mikä oikein olisi se oma tie, yksin vain yhdessä jonkun kanssa menettämisen pelolla höystettynä. Parisuhteissa on tullut niin paljon vastoinkäymisiä omalla kohdalla, että menettämisen pelosta on vaikea päästä eroon. Jos on ollut pidempiä suhteita, niin siinä vuoden kohdalla pelko alkaa hälvenemään taustalle, mutta koskaan se ei lähde kokonaan pois. Pelostahan voi olla kyllä hyötyäkin, eipähän pidä toista ikinä itsestään selvyytenä, että kaipa senkin voisi kääntää voitoksi.

Sinkkuna olemisessa vaikeimpia hetkiä ovat vastoinkäymiset elämässä, kun ei ole sitä toista ihmistä kenen kanssa huolet jakaa. Perhettä ja ystäviä ei haluaisi aina vaivata, kuormittaa omilla murheillaan. Välillä sitä seisoo melko haparoivin jaloin omillaan, mutta pystyssä sentään pysytään vaikka olo välillä onkin kuin peuralla ajovaloissa, suunta ihan hukassa.

Tällä hetkellä kuitenkaan elämässäni ei tapahdu miesrintamalla yhtään mitään ja näin on monen sinkkuystävänikin kohdalla. Tuntuu, että ainakin miehet etsivät vähän kuin seuraneitiä, joka halutaan viihdyttämään sitä omaa arkea, mutta ei olla valmiita näkemään vaivaa naisen eteen. Vastaanotan mielelläni palautetta miehiltä deittailuun liittyen, että kokevatko he mahdollisesti samaa välinpitämättömyyttä naisten suhteen. Onko tämä jokin narsismin aikakausi, jolla nyt ollaan?

Mitä unelmiin  ja niiden toteuttamiseen tulee, olemme ystävien kanssa yhdessä todenneet, että ne omat unelmat kannattaa toteuttaa vaikka yksin, etteivät jää toteuttamatta puolison puutteen vuoksi. Uskon, että jaan tämän ajatuksen muidenkin sinkkujen, niin miesten kuin naistenkin, kanssa. Naimisiinmeno on listallani kärkikastissa ja no sitä on tietysti vähän haastavaa tehdä yksin vaikka sitäkin on rapakon toisella puolella tehty 😉 Voikin olla että häät jäävät omalta unelmien toivelistalta kyllä uupumaan jos suhdetta ei ilmesty, mutta kaiken muun voin yrittää yksin saavuttaa.

Unelmani on pikkutytöstä saakka ollut omistaa hevonen ja elää maalla. Parikymppisenä alkoi iso maailma kiinnostaa ja ennen 30 vuoden rajapyykkiä olinkin asunut kolmessa eri maassa ulkomailla, niistä viimeisimpänä Australiassa. Sieltä päädyin tänne Helsinkiin ja nyt olen jälleen matkalla kohti pikkutytön unelmiani, sillä puolen vuoden sisään muutan Järvenpäähän lähelle heppatallia, jolla käyn. Sitten voin käydä tallilla useammin ja päästään Rockyn kanssa lähelle luontoa päivittäin 🙂 Isot kaupungit eivät ole minua varten, vaan oma pieni heppatalli kainaloisine kanasineen ja mitä kaikkea muuta lemmikkiä sitä vielä Rocksonin kaveriksi ottaisi! Rockyn hankintaakin aikoinaan mietin, että mitenköhän yksin pärjään mutta oikein hyvin on mennyt, kiitos ison turvaverkon, jonka johdosta tämä koiramammakin saa välillä vapaata 🙂

Ehkä vielä tuon lapsuuden unelman pienestä maatilasta saavutan joku päivä, yhdessä jonkun kanssa tai sitten yksin, seisten yhtä vahvasti omilla jaloillani kuin aina ennenkin. Minä pärjään kyllä, tiedän sen ja niin pärjäätte te kaikki muutkin, kun uskotte itseenne ja unelmiinne 🙂 Ehkä vielä jokin päivä minäkin uskon siihen parisuhteeseen ja sen kantavaan voimaan omalla kohdallani, tai sitten en. Ajatukseni parisuhteesta kuvaa hyvin kaupasta saatavia bonuksia: loistava lisä elämään, mutta ilmankin pärjää.

Näillä miettein tähän uuteen vuoteen ja vuosikymmeneen 🙂

Everyone, stay gorgeus!

img_5971

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *