Missä ne herrasmiehet luuraavat?

Apu-lehden Jallua etsittiin koulukaverien kanssa aina hulluntavalla. Jossainhan sen pirulaisen on pakko olla! Kun palkintojenkin arvontaan voi sitten osallistua kun osaa sanoa missä pirussa se luuraa! Joka viikko tätä tehtiin pitkä tovi ja ainahan se Jallu sieltä jostain löytyi. Sen koommin en ole Jallua etsinyt kuin Alkosta 😉 Jallussa oli kuitenkin aina se kiva että ne aina löytyivät, kun vain jaksoi etsiä tai tuurilla selata sivuja. Samaa ei voi sanoa herrasmiehistä. Se laji on kyllä kuolemassa sukupuuttoon sanon minä. Tai sitten herrasmiehiin pätee se sama vanha vitsi, jossa sanotaan, että hyvät miehet ovat kuin parkkipaikkoja, parhaat ovat varattuja ja jäljellä olevissa on aina jotain vikaa. Ja ei, en ole yltiöfeministi, mutta sen voin taata, että nyt on luvassa kyllä miesten höykyytystä sinkkunaisen näkökulmasta, joten jälleen kerran, muistakaa laittaa hymy pyllyyn kun luette näitä minun kirjoituksia 😉

Olemme tässä lähiviikkoina erään hyvän ystäväni kanssa ruotineet sinkkuelämän ihmeellisyyksiä, hyvässä ja pahassa. Kumpikin poistaa ja lataa taas Tinderin takaisin tiheään tahtiin. Joo, me tiedetään ettei etsimällä välttämättä löydy mutta eipä ole kukaan kotoakaan tullut hakemaan ja sen verran suomalainen olen, etten koe miellyttäväksi alkaa kassajonossa ketään iskostella (sitä paitsi se pokailu on miesten hommaa, ei ole mies eikä mikään jos ei uskalla tai pysty aloitetta tekemään!), koirapuistoissa, lenkillä tai ylipäätään oikein missään. Niinpä me siellä Tinderissä pyöritään, me rakkauden janoiset, alati pettymään joutuvat kohtalokkaat naiset! Tinderiä olen ruotinut kerran jos toisenkin näissä minun kirjoituksissa eikä tämä ole poikkeus. Tuntuu, että jos minulla ei ole sitä puhelimessa, vietän jatkuvaa nolla-aikaa eli aikaa jolloin en ainakaan tapaa ketään. Toisaalta vähän ahdistaisi ketään tavatakaan, sillä mieluummin hyppäisin suoraan seurusteluasteelle kuin deittailisin ja tutustuisin pikkuhiljaa. Olen enemmän semmosta kaikki tai ei mitään -tyyppistä ihmistä. Siinä ehkä onkin syy sinkkuuteeni, sillä sytyn vain tietyntyyppisten miesten kasvoista ja pituutta miehellä on oltava lähemmäs 180 cm, mieluiten ylikin, sekä kunnon hartiat, semmoiset että voin tuntea olevani pieni ja turvassa, kun kävelemme käsi kädessä auringonlaskuun. Voitte uskoa, että olen yrittänyt tutustua miehiin, jotka eivät täytä näitä ulkonäöllisiä kriteereitä ja vaikka ovat olleet miten mukavia ja hyväsydämisiä muutoin, en yksinkertaisesti koe heitä kohtaan mitään muuta kuin kaverillisia fiiliksiä. Sori nyt vaan, mutta etsin itselleni puolisoa, en lisää kavereita. Kavereissakin laatu ratkaisee, ei se määrä ja teitä ihania ihmisiä minulla onkin ilo pitää elämässäni monia <3 Niinpä Tinder laulaa ja sama kaava toistuu: petyn siellä oleviin miehiin (yksi ei ollut valmis tulemaan ollenkaan Helsingin rajojen sisäpuolelle, minun olisi pitänyt lähteä kotoa johonkinpäin 40 km päähän häntä tapaamaan. Hänellä oli sekä prätkä että auto, minulla vain kortti muttei autoa. Voitte arvata miten siinä kävi 😉 ja pettyessäni olen jälleen Tinder-karusellissa poistaessani sen ja jo poistohetkellä tiedän että lataan sen kohta uudestaan.

Olen pikkuhiljaa hyväksynnän tiellä siinä, että on täysin mahdollista, että vietän loppuelämäni yksin jos yksinololla käsitetään sitä, ettei ole parisuhteessa. Ajatus ei ole helppo, mutta yritän ajatella positiivisesti: olen mieluummin yksin kuin yhdessäkään elämäni aiemmista parisuhteista. Se ajatus kantaa eteenpäin kuten myös se, ettei elämästäni puutu läheisiä ihmisiä, vaikkei Sitä Ainoaa Oikeaa elämääni koskaan enää tulisikaan. Tiedän olevani vahva nainen, selviytyjä, ei tässä hätää ole. Vaikka sitä vahvuuttakin on monasti tulkittu väärin. On luultu, että olen kova myös sisältä, että vaadin mieheltä liikoja, en olisi valmis kompromisseihin, pitäisin itseäni täydellisenä. Toivon ettei teistä lukijoista kuka minut tuntee, kukaan ajattele näin, mutta jos ajattelee, niin se kertoo vain siitä, ettemme tunnekaan niin hyvin toisiamme kuin ehkä ajattelimme. Olen vahva siksi, että tahdon seistä omilla jaloillani kaikissa tilanteissa, mutta en siksi, etten uskaltaisi ottaa apua vastaan kun sitä tarvitsen tai antaa sitä tarvitseville, jos vain voin jotenkin olla avuksi.  Parisuhteethan eivät muuta olekaan kuin kompromisseja, sellaista suhdetta ei olekaan, jossa ei myönnytyksiä joutuisi tekemään, mutta eri asia on, tekeekö niitä kumpikin vai vain toinen. Parisuhde on kahden kauppa eikä siihen soppaan tarvita kolmansia osapuolia, mutta ymmärrystä sitäkin enemmän sekä asennoitumista toisen asemaan.

Missä siis luuraatte te harteikkaat ja symppikset herrasmiehet, jotka haluatte pitää naista kuin kukkaa kämmenellä, olla machoja miehiä ja samalla myös puhua teidän tunteista sekä panostaa parisuhteeseen? Oletteko te katoava luonnonvara? Miksi niin moni mies, johon olemme sinkkuystävien kanssa törmänneet, ajattelee vain itseään? MINÄ, MINÄ, MINÄ! Minä tulen ensin ja sinä vasta sitten! Alla koottuja lausahduksia sinkkumiesten suusta tähän loppuun, kuumaa kesää, festareita ja uusia tuttavuuksia odotellessa 😉

”Mä olisin nyt tässä sun luona. Ai, sulle ei käykään nyt tavata kun mulle kävis ekaa kertaa viikkoihin?!”

”Mua ei se Tinder kiinnosta yhtään. Muuten vaan puhelin piippailee koko ajan.”

”Ai sä olet kipeä? Mitäs mä sitten teen koko tämän illan ja viikonlopun? Sun pitäisi olla viihdyttämässä mua!”

”———–” -> pelkkää radiohiljaisuutta jos nainen yrittää saada miehen avautumaan ajatuksistaan.

Voi että näitä olisi muutama laarillinen lisääkin, mutta jätetään nyt tähän tällä kertaa.

HEI HALOO MIEHET! Miten ihmeessä ikinä kuvittelette tuollaisella käytöksellä saavanne ketään (ainakaan henkisesti tasapainoista) naista itsellenne? Tai ehkä haluattekin olla ikuisesti poikamiehiä. Miksei, teillä on siihen täysi oikeus. Mutta siinä tapauksessa älkää ikinä antako naisen kuvitella mitään muuta kuin hetken hupia, on todella julmaa antaa vääriä kuvitelmia toiselle.

Ei muuta kuin luurailemisiin!

62624261_10156709697352968_9005909033680371712_n

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *